... kaikki mikä kiiltää?

Kävin alkukesästä Vanhassa Porvoossa kiertelemässä pikkupuoteja. Olen hullaantunut Porvoon tunnelmaan ja pienen kaupungin eloon, vanhankaupungin ja keskustan lisäksi myös koko ympäröivä maaseutu on mielestäni ihana. Tuntuu siltä että pienissä mummonmökeissä ja ihanissa maalaiskartanoissa ei voi asua kuin onnellisia ihmisiä.

Ehkä Porvoo-tunnelmointiini vaikuttaa kaupungin kaksikielisyys, sillä isoäitini kommunikoi lähes täysin på svenska, ja haaveilen välillä salaa ruotsinkielen käyttämisestä ahkerammin, vähän kuin puolittaisesta kaksikielisyydestä. Koska isoäiti siirtyi paremmille laitumille jo harmittavan varhain, meillä on aina ollut kotikielenä suomi enkä ole oppinut ruotsia äidinkielen tavoin. Puhun sitä sujuvasti, mutta en pysty huijaamaan olevani ihan natiivi, ja kirjoitettu tekstini vilisee virheitä. Porvoossa voin kuitenkin hassulla aksentillani tilata lådan kyssejä Brunbergilta, ja haaveilla hetkisen asuvani charmanteissa vanhoissa jokivarren taloissa.

Vanhassa kaupungissa sijaitsevasta antiikkiliikkeestä löysin jotain kiiltävää...

Antiikkiliikkeen ulkorappusilla oli poistokori, ja tämä oli siellä 2e:n hintaa. Arvatkaapa vaan, pystyinkö jättämään sitä sinne koriin?

Mies kysyi heti kättelyssä että mitä hiivattia teen tekohopeaa olevalla nokimustuneella esineellä, jonka käyttötarkoitustakaan en oikein pystynyt keksimään, saati nimeämään esinettä jotenkin järkevästi. Roudaamme kaksin käsin tavaraa kellariin ja mökkivintille jotta kotona olisi enemmän tilaa, ja nyt minä kuulemma rahtaan kaikenmaailman alennuskoriroinaa tilalle. En tunnusta.

Hopeamaali on paikkapaikoin jo vähän poiskulunut, ja jotain mustaa erittäin sitkeästi kiinnipalanutta möhnää on myös hieman havaittavissa siellä sun täällä, ihmesienelläkään hinkkaaminen ei auttanut. (Ja mikä ei kuulkaa lähde ihmesienellä, ei lähde millään. Trust me.) Olen silti aika sinnikkäästi yrittänyt puolustella ostostani, ja keksiä sille jonkin järkevän käyttötarkoituksen...

Kynttilää siinä ei voi polttaa, koska käsikahva kuumenee alta aikayksin.

Makeisastiaksi se ei oikein sovi, koska siinä ei ole reunoja.

Ruoka-astiana sitä ei uskalla käyttää, koska tunnistamaton musta möhnä vähän saattaisi häiritä makunautintoja.

Lopulta sain ahaa-elämyksen, ja keksin sille sittenkin aika hyvän käyttötarkoituksen.

Meillä toimittaa yöpöydän virkaa kaksi päälekkäinpinottua Ikean säilytyslaatikkoa. Niiden päälle kerääntyy sekalainen pino iltalukemisina olevia kirjoja, ja yleensä joku huonekasvikin sinnittelee hetken ikkunattomassa makuukopissa. Tämä yöpöytäviritys suorastaan huusi jotain turvallista paikkaa johon laskea kellot, korut ja muu pikkusälä ennen nukkumaanmenoa.

 Mihin te käyttäisitte kotonanne tätä kapistusta?

Rentoilua.

(Ensin varoituksen sana: istun sohvalla punaviinilasin kanssa, ja se on meillä eh-dot-to-masti kiellettyä. Lasillinen merlotin ja cabernet souvignonin sekoitusta antaisi parketille ihan uuden värisävyn sohvasta puhumattakaan, mutta säännöt on tehty rikottaviksi. Jos teksti siis yhtäkkiä mystisesti katkeaa, vahinko on tapahtunut...)

Olen jo jonkun aikaa pohtinut, että olohuoneen sohvalla teatraalisessa värijärjestysjonossa pönöttävät silkkityynyt ovat aika kauheita. Kenenkään ei tee mieli rötkähtää sohvalle, ja saan sarvia otsaan jos joku erehtyy asettelemaan ahterinsa tyynyjen päälle, ja ne menevät rumaan ryppyyn. Uudessa henkkamaukan kotimyymälässä oli aika kivan näköisiä tyynyjä, joten päätin kokeilla sohvan rentouttamista...

Selitin tohkeissani miehelle että olohuoneessa on nyt jotenkin keveämpi tunnelma, ja taisin käyttää termiä "self-made-rivieramaison". Mies katsoi vähän aikaa pää kallellaan ja totesi että "musta täällä on lähinnä rehusäkkitunnelma".

Jos katsotte oikein tarkkaan sinisävyisiä tyynyjä, huomaatte että ne eivät ole koristetyynyjä laisinkaan. Niiden sisällä on ihan tuikitavallinen makuuhuonetyyny, ja tyynyliinakin on siis oikeasti nukkumiseen tarkoitettu. Minusta ne pehmensivät kivasti linjoja, ja antoivat kaivattua lökötunnelmaa. Juutisäkkiä jäljittelevät tyynyt ovat tavallisia 50cm x 50cm sisustustyynyjä, joku roti sentään rentoilullakin.  

Kaivoin ruosteisen ranskan naftaliinista: vasemmalla on mustapippuria, oikealla merisuolaa.

Aiemmassa tekstissa hehkutetut maitopullot näyttävät aika kivoilta keittiön ikkunan välissä.

Ihanaa kun illat jo pimenevät, en olisi uskonut että Suomessa voi tulla vastaan sellainen inkkarikesä joka saa jo melkein kaipaamaan syksyä. Paino on kuitenkin tukevasti "melkein"- sanalla. Mikä oikeastaan voisi olla suloisempaa kuin trooppisenlämmin pimeä yö, avonaiset isot ikkunat kynttilänvalossa, lasi punaviiniä ja pala hyvää juustoa. Nautitaanhan vielä viimeisistä kesäöistä?

(P.S. Lukeekohan tätä enään kukaan kesähiljaisuuden jäljiltä?)

Kesätuulella.

Ihanaa blogata taas. Kotona on vielä kuluvan kesän tuntua. Pieni pölyhitunen siellä täällä ei ahdista, paljain varpain on mukavaa tepsuttaa ja jättää hiekanmurusia pyörimään lattialle.

Kesän isoin kotiprojekti oli pitkä viikonloppu maalitelojen maailmassa. Muistattehan, ne ihan kammotavankeltaiset seinät, jotka asunnon edellisen omistajan mielestä ilmeisesti olivat tosipäheä ideä -ja jotka meidän piti maalata ensitöiksemme asuntoon muuttaessa. Onko teilläkin päin niitä ensitöitä jotka tuppaavat venymään viitisen vuotta?

Tältä seinät näyttivät tipunkeltaisen aikakaudella.

Aloitimme kesäloman huhkimalla olohuoneen, makuuhuoneen ja eteisen seinät uuteen väriin. Kiitos korkeiden huoneiden, minä en ylettynyt maalauspuuhiin edes korkeimmilla raksatikkailla, joten olin yleismies-jantusena ja annoin enemmän tai vähemmän ärsyttäviä neuvoja lattiaperspektiivistä.

Nyt seinissä on perushempeää beigeä, jossa vivahtaa hilkku harmaata.

Makuuhuoneen keltainen ku(u)laus vaihtui samaan puuteribeigeen kuin olohuoneessakin, päätyseinällä on tehostevärinä tummempi ruskea.

Kotiin on myös hankittu sekä uutta että vanhaa. Kävimme kesälomalla anopin lapsuudenkodissa, joka on vanha maatalo 1900-luvun alusta. Anoppi mainitsi ohimennen tyhjentelevänsä vanhaa navettaa roinasta, ja kysäisi kiinnostaisiko minua kurkata sisään. Avasin navetan nitisevän oven, ja käsitin yhdellä silmäyksellä että "roina" tarkoitti 1900-luvun alun upeita esineitä, kuten vanhoja maitopulloja, monta vuosikymmentä palvelleita lypsyjakkaroita, pyykkilautaa jolla on pesty monen sukupolven pyykit ja muita ihanuuksia. Hyperventiloin ihanaa näkymää hetken, ja sukelsin navetan pimeyteen penkomaan.

Miehen vaari on rakentanut maatalon omin käsin, ja kantanut tätä naula-astiaa mukanaan joka paikkaan, vanhan talon nurkissa riitti aina naulattavaa. Nyt se muistuttaa meitä kaupunkilaisia maalaiselämästä, ja toimii samalla kotina öljy- ja vinegrettepulloille sekä serveteille.

Uudet tavarat hakevat vielä kokonaisuudessa paikkaansa, mutta olen aika varma että naularasian paikka on tässä.

Makuuhuoneeseen ostettiin jotain uutta. Kävimme samaisella anoppilareissulla paikallisessa halpahallissa, ja sieltä tarttui mukaan tällainen jättilyhty. Pihi puoleni hyrisi onnesta, sillä lyhdyllä oli hintaa vain 29,90e, kun olen täällä pk-seudun puutarhamyymälöissä nähnyt vastaavista kinuttavan satasta lähenteleviä summia.

Kynttilöiden koosta saa hieman mittasuhdetta lyhtyyn.

Ehkä eniten innoissani olen ylläolevasta ikkunanpokasta. Sekin on löyty anopin navetasta, tosin ei niin vanha kuin osa muista esineistä. Tämä ikkunanpoka nimittäin oli miehen lapsuudenkodista säästetty rintamamiestalon tuuletusikkuna, pala suomalaista historiaa siis siinäkin? Ikkunan reunoilla oli hilseillyttä punaista maalia, joten hioin sitä vähän ja maalasin punaiset kohdat valkoiseksi. Sisin ikkunanpoka oli onneksi jo valmiiksi ihanan kuluneenvalkoinen, ja se sai jäädä alkuperäiseen kuntoon. Minusta on jotenkin herttainen ajatus, että sama ikkuna josta mies on pikkupoikana pälyillyt katon läpi kuuta ja tähtiä on nyt meidän olohuoneessamme. Tiedän, tämän tunteilun kanssa päädyn vielä romukauppiaaksi...

(Pienenä kukkavinkkinä, ylläolevan kuvan ruusut on napsaistu jo parhaat päivänsä nähneestä kukkaasetelmasta, kestävät hyvin vielä pari päivää kun muu kimppu jo matkaa kaatopaikalle.)

Pahoittelut megapitkästä postauksesta, ehti se sentään vielä tämän vuorokauden puolella eetteriin kuten lupasin. Into blogata on pienen tauon jälkeen iso. En oikein osaa määritellä onko tämä blogi nykyisin siivous- sisustus- ruoanlaitto- vai mikä- blogi? Ehkä määrittelyä on turha stressata, ajattelin jatkossakin kirjoittaa aiheista jotka syyhyttävät läppärinäppejä ja jättää kategorisioinnit vähemmälle.

Hyvää yötä!

/ MariaW

Hups.

Voitteko kuvitella mitä tein? Vaivuin kesätunnelmaan, ja unohdin blogin salasanan. Tai, oikeastaan en unohtanut sitä, vaan muistin sen kroonisesti väärin, olin ihan pomminvarma että minä olen oikeassa ja blogger tosi väärässä. Rauhoittelin itseäni ja totesin että ei hätää, kyllähän sen salasanan saa palautettua. Vaan entä jos on unohtanut sen ilmaissähköpostinkin salasanan jonne blogin salasana lähetetään? Sillon ei auta kuin pitää pakollinen blogikesäloma, ja kiroilla muutamin railakkain sanakääntein omaa huolimattomuuttaan.

Kun ensimmäiset sadeillat ja hämärä elokuu saapui, päätin kokeilla taas, noin viidennentuhannen kerran, sisäänkirjautumista. Ja kappas, ensimmäisellä yrittämällä sisään, klik. Ehkäpä blogini oli nyt sitä mieltä että kesälomat on pidetty ja nyt on aika palata ruotuun.

Meillä on tänä kesänä maalattu koko huushollin seinät keittiötä lukuunottamatta, rempattu kylppäriä, sisustettu, kokattu, lomailtu ja laiskoteltu. Ajattelin huomenna tulla kuvakoosteen kanssa kertomaan kuulumisia. Toivottavasti olette vielä linjoilla.

Lahjakkaasti huolimaton,

MariaW