Voe tokkiinsa.

Nyt voisi todeta maailmankirjojen olevan hippasen vinksallaan. Meille nimittäin värvättiin siivousfirma tekemään perusteellisemman puunauksen joka toinen viikko loppukevään ajan. Yhdistelmänä todella paha siitepölyallergia + vanhanaikaiset ikkunat joihin ei saa asennettua siitepölytiiviistettä + hysteerinen kiire eivät ole paras mahdollinen yhdistelmä. Toki joudumme imuroimaan ja kosteapyyhkimään useasti näin siitepölyaikaan, mutta perusteelliselle siivoukselle ei jää aikaa. Suhtauduin etukäteen kevyesti arvioiden kriittisesti koko asiaan, ja olin pomminvarma ettei kukaan voisi osata siivota kotiani yhtä hyvin kuin minä. Valikoin siivousfirman internetsivujen perusteella, enkä tiennyt lainkaan mitä odottaa.

Kun ensimmäisen siivouspäivän jälkeen tulin iltamyöhällä kotiin, olin lennähtää takamukselleni hämmästyksestä; koti oli i-ha-na! Normaalin perussiivouksen lisäksi kaikki pienet yksityiskohdat oli huomioitu: rosterinen veitsitukki oli kiillotettu, kynttilätuikuista oli puhdistettu noki, töpselienpäällystät oli hinkattu puhtaaksi, kylpyhuone kiilteli! Jopa aamulla petaamani sänky oli pedattu uudestaan kauniimmin, ja asunnon jokainen torkkuviltti ja koristetyyny oli aseteltu houkutteleviksi asetelmiksi. Huonekasvit oli kasteltu, roskiskaappi oli siivottu ja järjestelty, sanomalehdet oli viety kierrätykseen, ja pisteenä iin päälle tohvelini oli aseteltu eteiseen oven viereen odottamaan kotiintulijaa. Keittiön pöydällä oli lappu jossa kehoitettiin seuraavaksi kerraksi levittämään edellisenä iltana uuniin puhdistusaine vaikuttamaan jotta sen voisi pestä seuraavalla kerralla. Nirvana!

Soitin M:lle melko hysteerisessä tilassa, ja M totesi ykskantaan että mikäli minut saa edes joka toinen viikko kaiken stressin ja kiireen keskellä näin iloiseksi, niin tästä siivojasta ei hevin luovuta. (Onkohan rivien välistä luettavissa että olen yleensä jokseenkin kärttyinen...?) Laskimme illalla keittiön pöydän äärellä että kotitalousvähennyksen jälkeen meidän neliöillämme maksettavaa jää nelisenkymppiä kuukaudessa, kun jaamme summan kahtia. Uskon käyttäväni neljäkymmentä euroa kovin helposti johonkin paljon vähemmän iloa tuottavaan turhakkeeseen, mielummin jätän kahvilassa capuccinon juomatta tai käyn lukemassa lehdet kirjastossa niiden kotiinostamisen sijasta.

Vaikka olen aina ajatellut olevani siivoushullu, en silti laita laisinkaan vastaan että joku osaa siivota vielä minua paremmin. Tämä jumalainen nainen jopa sai irti kylpyhuoneen suihkunurkasta ne ruosteenruskeat tahrat joiden luulin lähtevän vain kylpyhuoneremontilla!

Älkää huoliko, joka toinen viikko tapahtuva suursiivous ei vapauta minua normaalilta viikkosiivoukselta eikä tiskirättitestailulta. Se ei myöskään tuo sitä autenttista onnentunnetta jonka saa vain jynssäämällä asunnon lattiasta kattoon, ja sen jälkeen istuksimalla parkettitolun tuoksussa kahvikupillisella. Sensijaan, se vapauttaa hurjasta määrästä stressiä, päästää minut siivouksen sijasta vaikkapa juoksulenkille, ja tukee hippusen kansantaloutta.

Ainakin täällä kehäteiden sisäpuolella kotitalousvähennys näytti tekevän kotisiivouspalveluiden käytöstä melko yleistä, ja tipotiessään näyttää olevan ajatus siitä että kotiinsa siivoojan palkkaava olisi laiska tai saamaton. Ovatko yleiset asenteet ulkopuolelta ostettavia kotitalouspalveluita kohtaan samantyyppisiä myös muualla Suomessa? Ja ennenkaikkea, kertokaahan, onko teillä ihania tai kamalia kotisiivojakokemuksia?

Jopa gardenia tykkää uudesta taitavasta siivoojasta, joka muistaa nyppiä kuivuneet lehdet pois.

(P.S. Keittiön ikkunanlaudalla on mylly poikineen: mummon tavaroista pelastettu sotavuosien jälkeen hankittu parmesanmylly, ja anopin vintiltä mukaankuljetettu jauhelihamylly joka on jauhanut vanhassa maatalossa hirven jos toisenkin.)

(P.P.S. Kotisiivousaiheesta on kysely sivupalkissa)