sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Sushia

Eilen kokkailtiin sushia.



Kotoisa kattaus.

Sushin tekemiseen perehdyttäviä opuksia löytyy kirjastoista ja kirjakaupoista. Kattavan sushialkeisoppipostauksen sijasta ajattelinkin jakaa teille muutamia omia hyväksi havaitsemiani vinkkejä, perustaidot kannattaa opetella sushikurssilta tai aihealuetta käsittelevistä opuksista.

  • Vegesushia. Eilisen sushipöydän ääressä oli myös ruokailijoita jotka eivät syöneet kalaa. Äkkiseltään sushi ilman kalaa kuulostaa aika aneemiselta, vaan kummasti all-eatereillekkin maistuivat herkulliset parsanigirit, joissa nigiriksi muotoillu riisin päällee sidottiin levänauhalla kevyesti keitetty parsannuppu. Tarjolla oli myös kurkku- ja porkkanarullia sekä avokadorullia ja keikausrullia kurkun ja avokadon kera. Nam!


Etualalla keikausrullat. Kuvassa myös lohinigireitä sekä tunamajo-nigireitä.
  • Tunamajon sekoittelen majoneesista, purkkitonnikalasta, ruohosipulisilpusta ja wasabista. Majoneesin on M:n makuun oltava täysrasvaista, allekirjoittanut ei kyllä maista merkittävää eroa.. Tonnikalan taas on ehdottomasti oltava vedessä, ei öljyssä.


Lohinigireitä, voisin syödä niitä loputtomiin!

  • Lohen käymme ostamassa kauppahallista sushin valmistuspäivänä. Ostaessa kannattaa mainita käyttävänsä lohen sushiin, jolloin kauppias usein pyynnöstä leikkaa valmiiksi nahan pois palasta. Viiden hengen sushiimme käytimme n 400g lohta. Lohen paloittelua varten jaan lohifileepalan ensin kolmeen pienempään osioon, ja siivutan sitten osiot sopiviksi annospaloiksi. Pilkkoessa kannattaa unohtaa graavilohen pilkkomisessa käytetty tekniikka, ja yrittää enemmänkin "sahata" tasaisia siivuja neliskulmaisen filepalan reunoilta. Ylijääneet lohipalat voi laittaa pöytään tarjolle sashimina.

    Riisi kiehumassa.
  • Riisinä käytämme monen sushiriisikokeilun jälkeen Risellan Puuroriisiä. Tämä idea on saatu sushikurssilta, ja hyväksi todettu- huomattavasti edullisempaa kuin etnisten kauppojan sushiriisi, ja täysin samoin ominaisuuksin.

  • Raaka-aineena rullissa ja nigireissä voi käyttää melko laajalla kirjolla raaka-aineita. Meillä on kokeiltu sushissa esimerkiksi jättikatkarapua, tuoretta tonnikalaa, kevätsipulia, retiisiä, avokadoa, kurkkua, japanilaisen ohjeen mukaan valmistettua munakasta, kampasimpukkaa, majoneesia, seesaminsiemeniä- eli oikeastaan aika perinteisiä sushiraaka-aineita.

  • Etniset kaupat ovat korvaamattomia sushiraaka-aineiden hankinnassa. Itse hankin niistä mm. seasoning- tai mirin-viinietikkaa, garia isoissa tyhjiömuovipusseissa ja wasabia, sekä ison pussillisen kertakäyttötikkuja. Hintasäästö on päivittäistavarakaupan sushikamppeisiin verrattuna merkittävä, ja laatu aivan toista. Ostin kerran pakon edessä kaupasta pikkuruisen purkin gari-inkivääriä, hinta oli lähemmäs 4euroa. Määrä hitusen yli 100g ja maku oli niin kitkerä että purkki jäi syömättä. Tästä viisastuneena vannonkin 1kg:n gari-pussien nimeen, jotka voi siirtää kotijääkaappiin lasipurkkiin- hinta luottoetnisessä 5.95e. Suuntaa siis kohti etnisiä ruokakauppoja, mars!
Onko teillä omia sushivinkkejä- tai niksejä?

4 kommenttia:

  1. Herkullisen sekä kutsuvan näköinen pöytä!
    Hyvää alkanutta Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  2. Namnamnam! Tonne meen ens kerran kun haluan hyvää sushia! Siinä jää Sushi Barit kakkoseksi... ;) A

    VastaaPoista
  3. Nam, näyttääpä hyvältä. Meilläkin sushi-verstas tulossa viimeistään viikonloppuna. Mitä etno-kauppaa sinä olet käyttänyt? Päivittäistavarakaupan gari on aivan yököttävää.

    VastaaPoista
  4. Wanillan Riitta:
    Kiitos samoin sinulle oikein hyvää alkanutta vuotta! :) Täytynee tehdä uusi sushipostaus jossa olisi myös vähän enemmän lähikuvia (ja harjoitella sitä kuvien ottamista myös, sinulla aina aivan upeita kuvia!)

    Anonyymi:
    tervetuloa vaan sushipöytään... :)

    Pia:
    Voi nyt kysyt hankalaa surkealta nimimuistiltani, mutta yritän parhaani.

    Googlettamalla en löytänyt paikan nimeä, mutta sijainti on Sörnäisten Rantatiellä, sillä pätkällä joka loppuu aivan Hakaniemen torin kylkeen. Jos osaat paikallistaa Hakaniemen Etolan (Hakaniemen torikatu 4), kyseessä on tienpätkä joka jatkuu tästä kadusta suoraan kohti rantaa, ja sillä tienpätkällä on vain tämä yksi etninen kauppa.

    Toinen hyvä liike on Hämeentiellä, Google antaa sen nimeksi Vii-Voan Tmi, ja sijainti Hakaniemen hallista kipitellen jokusenmatkaa Sörnäisiin päin. Molemmissa on ollut paikalla usein myös suomea hyvin solkkaavia myyjiä kysymysten varalle, ja valikoimat laajat. (Jälkimmäistä kauppaa suositteli työväenopiston sushikurssin vetäjä). Sinne vaan seikkailemaan hyllyjen väliin siis, kauas pois päivittäistavarakauppa-gareista ;)

    VastaaPoista